perjantai 17. kesäkuuta 2022

Viikko 24

Viikko aloitettiin syntymäpäivillä juhlistamalla 3-vuotiasta jo hieman etukäteen. Synttärikirjana saimme lukea päiväkotiaiheisen luukkukirjan, jossa riittikin paljon tutkittavaa. Onnea sankarille!



Tiistaina kävimme tutustumassa syksyn uusiin ryhmiin ja keskiviikkona jatkoimme keskeneräisiä töitä loppuun sekä tutkimme ötökkäkirjoja.

Alkuviikon kauniissa säässä oli mukava ulkoilla.




Tässä ollaan kuulemma ”raketissa”.😁


Toisinaan lapset ovat halunneet jo itse viihdyttää kavereita. Yksi lukee ja toiset kuuntelevat. 😄



Torstaina kertasimme tunnetaitoja lukemalla kirjan ja nimeämällä tuttuja tunteita. Moni ruskometsäläinen osasikin jo kertoa mistä itse tulee surulliseksi tai iloiseksi. Hienosti ovat lapset myös oppineet lohduttamisen taidon ja usein miettivät mikä kaveria harmittaa.



Perjantaina liikuimme sisätiloissa värejä tunnistaen. Autojen pujotteluradalla oli ajoittain jopa ruuhkaa.




Sinkulle toivotimme jo aurinkoista lomaa. 💛 Sanna, Sini, Lotta ja Reija jatkavat vielä ruskometsässä kesäkuussa.☀️ Hyvää viikonloppua!