sunnuntai 15. lokakuuta 2023

Maalattiin viime viikolla lasten kanssa vesiväreillä, ja tällä viikolla olemme yhdessä ihastelleet sateenvarjoa ja sadepisaroita seinällä. ☔️

   

Leikimme maanantaina ja tiistaina lasten kanssa pienryhmissä: 

Kotileikissä teimme ruokaa ja kävimme kaupassa. Leivoimme jälkiruuaksi maukkaita kakkuja. Tiskitkin muistimme tiskata. 🙂

Rakenteluleikissä dublot oli jaettu väreittäin. Harjoittelimme värejä ja rakentelimme hienoja rakennelmia.  
🔴🟡🔵🟢





Kolmannessa pienryhmässä pelasimme muistipeliä, kalastuspeliä ja eläinäänipeliä. 

Juhlimme myös 2-vuotissyntymäpäivää yhdessä laulaen ja leikkien. 🚒🎂 Onnittelut vielä sankarille! 🎈

Keskiviikkona meillä oli musiikissa kehotunnelauluja. 




Torstaina jumppasimme eriväristen hernepussien kanssa, ja samalla opettelimme myös värejä. Teimme myös piirin mikä suureni ja pieneni..

Perjantaina jatkoimme tunteiden parissa. Viime viikolla lapset katsoivat nukketeatteriesityksenä Siilin ja Karhun tarinaa. Tarinassa käytiin läpi erilaisia tunteita. Lapset katsoivat tarkkaavaisena esitystä koko ajan, ja kävivät auttamassa Simo siiliä. 




Tällä kertaa keskustelimme enemmän ilon tunteesta.  Mitkä asiat tekee iloiseksi? ” Äiti! ” oli suosituimpia vastauksia. ❤️

Katsoimme tunnekuvia ja lapset kyllä hyvin tunnistivat, että onko kuvan lapsi iloinen, surullinen tai vihainen.  Katsoimme Nalle-sarjan Iloinen ja vihainen jakson YLE Areenasta. Teimme myös lopuksi hassuja ilmeitä yhdessä ilmeillen. 

                                                           Mukavaa viikonloppua! 🍄☀️