perjantai 4. syyskuuta 2026

Vasuista vauhtia varhaiskasvatukseen teemaviikko

Kuluneen viikon valtakunnallisena teemana on ollut Vasuista vauhtia varhaiskasvatukseen, jolloin olemme oppineet leikin kautta uusia taitoja. Oman ryhmämme teemana ovat olleet metsän eläimet, joihin olemme tutustuneet laulujen, liikunnan ja kädentaitoja harjoittelemalla. 

Maanantaina lapset harjoittelivat värittämään eläin-värityskuvia vahaliiduilla. Upeasti lapset saivat väriä tarttumaan paperiin. Väritetyt ketut, karhut ja jänikset pääsivät taidenäyttelyyn Ruskometsän seinälle.



Tiistaina harjoittelimme hoivaamaan Maija-nukkea sairaala-leikissä. Maija oli tullut kipeäksi ja kaipasi lasten silitystä, nenän pyyhkimistä, kuumeen mittaamista yms. Yhteistyöllä saimme Maijalle paremman olon. 


Keskiviikkona lapset toivat päiväkotiin omia pehmolelu eläimiään, joita hoidimme eläinsairaala-leikissä. 



Torstaina lapset saivat pukea halutessaan karhupäähineet, kun lähdimme hiipimällä liikuntasaliin karhujen metsäretkelle. Salissa kävelimme polkua pitkin ja ryömimme tunnelin läpi. Musiikin tahdissa askelsimme karhuina leikkien ja pupuina hyppien. 




Perjantaina lapset pääsivät kuulemaan ja ihmettelemään laulupiirtämistä, kun musiikin sanojen myötä piirustuspaperille ilmestyivät, siili, etana ja perhonen. Liikuimme lentävinä pöllöinä ja pomppivina pupuina.




Mukavaa viikonloppua! 🌤️

Seuraavan viikon keskiviikkona 9.9.2026 klo 17 järjestetään Ruskometsän huoltajailta. Tervetuloa! 💚

perjantai 28. elokuuta 2026

Suomen luonnon marjat & eläimet

Tällä viikolla yhtenä teemana on ollut suomalaisen metsän marjat. Jokainen sai tehdä oman hillopurkin, johon painettiin sormella mansikoita, vadelmia, puolukoita ja mustikoita. 🍓🫐

Lopuksi vielä laitettiin purkille kansi ja etiketti. Nyt hillopurkit on hyllyllä meidän kotileikissä. 



Käytiin ensimmäistä kertaa jumppasalissa tänä syksynä. 

Nalle oli metsäretkellä keräämässä marjoja. Punaiseen ämpäriin vadelmia, mansikoita ja puolukoita, siniseen ämpäriin mustikoita. Nallelle kävi ikävästi ja hän kompastui, jolloin kaikki marjat levisivät ympäriinsä. Me autoimme nallea keräämään marjat takaisin ämpäreihin ja voi miten iloiseksi nalle tästä tuli. 🧡





Olemme harjoitelleet laululeikkejä, joiden avulla lapset ovat opetelleet nimeämään suomalaisen metsän eläimiä. Pohdimme eläinten nimiä ja kuinka ne ääntelevät. Harjoittelimme myös tunnistamaan ja nimeämään marjoja. Opettelimme värejä. 🫎🦊🐰



HUOM ! Seuraavan viikon keskiviikkona 2.9. lapset saavat tuoda oman pehmolelun eläinsairaala-leikkiin hoidettavaksi. 🧸

Hyvää viikonloppua ja antoisaa Suomen Luonnon Päivää ! 🌤️

perjantai 21. elokuuta 2026

Kädentaitojen harjoittelua & kala-leikkejä.

Olemme harjoitellut kädentaitoja kaloja askartelemalla. Lapset pääsivät maalaamaan ”suomuja” kaloille, kuplamuovilla maalia kartonki-kalan pintaan tuputtamalla. Jokainen sai valita värin, jolla harjoitella tuputtamista. Toisena päivänä lapset harjoittelivat liimaamaan omalle kalalle silmän ja evät. Kalat lähtivät nukkarin seinälle uiskentelemaan.





Kala-teema jatkui laululeikeissä viikolla. Lapset pääsivät myös leikkimään kaloilla ja heittämään niitä ämpäriin. Harjoittelimme myös rytmirinkulalla aalto-leikkiä ja rytmittelyä toisiimme samalla tutustuen. Herkuttelimme keskiviikkona myös Kipparin kalasopalla ja sehän meille maistui! 🐟




Perjantaina pääsimme harjoittelemaan kaverille onnittelulaulun laulamista jälleen, ystävän täyttäessä 2-vuotta! Hurjan paljon onnea päivänsankarille! ❤️


Mukavaa viikonloppua! 💚



perjantai 14. elokuuta 2026

Tutustumista ja syntymäpäiväjuhlia

 Toisella viikolla Ruskometsässä olemme päässeet juhlimaan lasten syntymäpäiviä! Ilakoimme yhdessä Punainen Mökki -laululeikin voimin. Sankareille laulettiin onnittelulaulu ja he saivat kurkistaa punaisen mökin ovesta, mikä eläinkortti siellä odotti päivänsankaria. Onnea 2-vuotiaille sankareille! ❤️


Olemme lukeneet Muumi-kirjoja ja tanssineet Muumihumpan tahdissa. 



Hiekkaleikit on ollut kovassa suosiossa. On saatu hienoja kakkuja ja hiekkakuormia aikaan. 


Piirtäminen oli mieluista puuhaa. Hienoja teoksia saatiin esille ryhmän seinälle. 😊


Mukavaa viikonloppua! 🌤️

 

perjantai 7. elokuuta 2026

Tervetuloa Ruskometsään!

 Tervetuloa aloittamaan uutta toimintakautta kanssamme Ruskometsään! 💛


Toivottavat Sanna, Jonna ja Sofia