perjantai 6. marraskuuta 2026

Isänpäiväviikko ja karhu leikkejä.

 Tällä viikolla olemme askarrelleet isille yllätyksiä ahkerasti, harjoitellen kädentaitoja. ❤️


Lapset ovat harjoitelleet sadun kuuntelua, kun olemme kerranneet sadun Kultakutri ja kolme karhua sekä soittaneet rytmikapuloilla. Pihalla meitä tervehti myös karhu, jonka kanssa jumppasimme hyppien, juosten ja tanssien.



Harjoittelimme pelaamaan yhdessä Hedelmätarha nimistä lautapeliä pienissä ryhmissä. Samalla harjoittelimme tunnistamaan ja nimeämään värejä sekä hedelmiä. Lapset odottivat myös omaa vuoroa noppaa heittäessä. 


Olemme harjoitelleet leikkimään yhdessä Karhu Nukkuu -laululeikkiä sekä sisällä, että ulkona.



Ruotsalaisuuden päivänä lauloimme ensin tutun Tuiki Tuiki Tähtönen laulun yhdessä, jonka jälkeen kuuntelimme saman laulun Ruotsin kielellä. ✨🇸🇪


Mukavaa viikonloppua! 💛


Seuraavan viikon torstaina 12.11.2026 lapset pääsevät vesileikkeihin ja tarvitsemme uimavaippoja ja uimapukuja. 💦