perjantai 6. marraskuuta 2026

 Ryhmien blogeja ei jatkossa päivitetä.

Pyydämme perheitä seuraamaan kotiryhmien eteistilojen pedagogisen dokumentoinnin seinää, jossa avataan ryhmän pedagogista toimintaa tarkemmin.

Yhdistyksemme Instagram ja Facebook julkaisut sekä tarinat kertovat myös päiväkotien elämästä reaaliajassa.

Somevastaavamme Miia Mattson vastaa somejulkaisuista vuosikellon teemojen mukaisesti.

Kotisivut www.paivakotirolli.fi ovat myös edelleen luettavissa ja varsinkin kohta ’Ajankohtaista’.

Ruokalistat löytyvät kotiryhmien seiniltä.

Isänpäiväviikko ja karhu leikkejä.

 Tällä viikolla olemme askarrelleet isille yllätyksiä ahkerasti, harjoitellen kädentaitoja. ❤️


Lapset ovat harjoitelleet sadun kuuntelua, kun olemme kerranneet sadun Kultakutri ja kolme karhua sekä soittaneet rytmikapuloilla. Pihalla meitä tervehti myös karhu, jonka kanssa jumppasimme hyppien, juosten ja tanssien.



Harjoittelimme pelaamaan yhdessä Hedelmätarha nimistä lautapeliä pienissä ryhmissä. Samalla harjoittelimme tunnistamaan ja nimeämään värejä sekä hedelmiä. Lapset odottivat myös omaa vuoroa noppaa heittäessä. 


Olemme harjoitelleet leikkimään yhdessä Karhu Nukkuu -laululeikkiä sekä sisällä, että ulkona.



Ruotsalaisuuden päivänä lauloimme ensin tutun Tuiki Tuiki Tähtönen laulun yhdessä, jonka jälkeen kuuntelimme saman laulun Ruotsin kielellä. ✨🇸🇪


Mukavaa viikonloppua! 💛


Seuraavan viikon torstaina 12.11.2026 lapset pääsevät vesileikkeihin ja tarvitsemme uimavaippoja ja uimapukuja. 💦

perjantai 30. lokakuuta 2026

Kultakutri ja kolme karhua

 Harjoittelimme tekemään jälkeä puuvärikynillä paperille. Samalla harjoittelimme tunnistamaan ja nimeämään värejä.


Tutustuimme Kultakutri ja kolme karhua satuun ja harjoittelimme soittamaan rytmikapuloilla. 



Ilohetkessä pääsimme seuraamaan eläin-näytelmää, jossa käsittelimme jännityksen ja pelon tunteita. Seurasimme varjoteatterissa lentävää pöllöä ja lepakkoa. Liikuimme yhdessä jäniksen ja karhun kanssa sekä annoimme eläimille halit. Kiitos upeasta esityksestä! 🧡


Hyvää viikonloppua ja lauantaina vietettävää Pyhäinpäivää ! 🍁🕯️

Tervetuloa seuraavan viikon torstaina 5.11.2026 Isien Iltapäivään Päiväkoti Röllin pihalle klo 15-16:30 ❤️🧡💛

perjantai 16. lokakuuta 2026

Uusi leikkikaveri

 Tällä viikolla pääsimme tutustumaan uuteen leikki kaveriin Ruskometsän ryhmässä. Lauloimme tutustumislaulun ja kerromme puhehiiren avulla, omalla vuorollamme nimemme uudelle kaverille.



Lapset pääsivät harjoittelemaan muovailuvahan muotoilua. Rullasimme käsillä vahasta matoja samalla kun kuuntelimme kastematolaulua.



Jälleen saatiin viettää 2v syntymäpäiviä. 🎉 
Syntymäpäivä sankari toi kivan kirjan mukanaan joka luettiin porukalla. 💚


Jukurit vieraili ja kävi leikkimässä Ruskometsässä meidän kanssa. 🙂
Lopuksi jaettiin vielä nimmarikortteja.



Viikon päätteeksi vietimme porukalla saksalaisen opiskelijamme läksiäisiä. 🧡
Posteljooni toimitti kortin ja pienen muistamisen ja lopuksi tanssittiin muumihumpan tahtiin.

Hyvää viikonloppua! 










perjantai 9. lokakuuta 2026

Eläinten viikko

Vietimme eläinten viikkoa tutustumalla kuvien ja äänten avulla erilaisiin eläimiin ja hyönteisiin. 

Puhehiiren avulla, jokainen sai myös omalla vuorollaan kertoa oman nimensä saksalaiselle opiskelijalle, johon tutustuimme viikon aluksi. 🇩🇪🐀

Harjoittelimme tunnistamaan ja nimeämään eläimiä leikin lomassa.



Harjoittelimme kokoamaan eläinpalapelejä.


Syksyisessä muskarissa pääsimme soittamaan Djembe-rumpuja ja marakasseja liikuntasalissa. Harjoittelimme taputtamaan rytmissä ja olemaan hiljaa tauon aikana. 





Yhteisöllisyysiltaa vietimme perheiden kanssa Päiväkoti Röllin pihalla eläinten kuvia etsien. Lapset ja aikuiset pääsivät mm. liikkumaan ketterästi kuin oravat, pomppimaan kuin jänikset, tallustamaan kuin karhut, ryömimään kuin siilit. Jokaista löydettyä eläintä vastaan perhe sai eläintarran omaan passiin. 

Lopuksi herkuttelimme mehulla ja sämpylöillä. Kiitos perheille osallistumisesta! 🍁💛


Viikon lopuksi pohdimme MiniVerso työpajassa, kuinka kiistat voidaan sovitella ja ratkaista nukketeatterin esimerkin avulla. 


Hyvää viikonloppua! 🧡



perjantai 2. lokakuuta 2026

Syksyiset leikit & vesileikit

 Viikko lähti käyntiin laululeikkien voimalla. Lapset harjoittelivat nimeämään kehonosiaan kehosoittimilla. 


Lapset pääsivät maalaamaan murretuilla syksyn väreillä vesivärimaalaukset. Harjoittelimme siveltimen käyttöä ja nimesimme värejä. 




Lapset pääsivät saunan lämpöön ja vesileikkeihin. Harjoittelimme nimeämään kehonosia varpaita, polvia, pyllyä, vatsaa ja olkapäitä suihkussa kastelemalla. Saunassa lämmittelimme varpaita ja lauloimme laiva lauluja. Vesileikeissä lapset saivat halutessaan kastella kastelukannulla omaa napaa ja tukkaa. Ai kun meillä oli kivaa! 


Viikon päätteeksi hyvästelimme Tet-harjoittelijan laulamalla Posteljooni laulun ja reipas vapaaehtoinen lapsi sai jakaa posteljoonin laukusta harjoittelijalle kortin kiitokseksi leikkikaverina olemisesta. 


Mukavaa viikonloppua! 🍁

Seuraavan viikon torstaina 8.10. tervetuloa Perheiltaan Röllin Päiväkodille klo 17:30-18:30. 💛

Seuraavalla viikolla meidän kanssa on leikkimässä saksalainen opiskelija. 🇩🇪

perjantai 25. syyskuuta 2026

Kehonosat

Tällä viikolla olemme tutustuneet kehonosiin. Kuuntelimme vuodenaikalaulun ja pohdimme, mitä vauva-nukke tarvitsee päällensä syksyllä ulos lähtiessä. Lapset pukivat yhdessä nukelle lämpimät vaatteet päälle. Samalla nimesimme kehonosia. 

Lapset pääsivät maalaamaan käsillä painaen punaisia rapuja. Ravut kulkivat meidän nukkarin seinälle lapsia ilahduttamaan.



Liikuimme punaisten ja keltaisten huivien avulla Lehti puusta putoaa -laululeikkiä. Kertasimme myös rytmitysleikin avulla kehonosia.







Juhlimme kaverin 2-vuotissyntymäpäiviä ja lauloimme onnittelulaulun. Onnea päivänsankarille! ❤️


Viikon päätteeksi perheille järjestettiin yhteinen aamupala päiväkodilla! ☕️🥯🥒


Mukavaa viikonloppua!💚


Seuraavan viikon torstaina 1.10.2026 lapset pääsevät vesileikkeihin ja tarvitsemme uimavaippoja sekä halutessanne uimapukuja. 💦