Tiistaina olikin sitten vappujuhlien aika. Omassa ryhmässä leikittiin tuttujen laululeikkien tahtiin. Ulkona puolestaan kokoonnuttiin koko talon yhteiselle ilohetkelle. Siellä kuultiin jokaisen lapsiryhmän toivelaulu ja tanssi”parketilla” oli menoa ja meininkiä.
Torstaina jatkettiin yhteistä muurahaispesäaskartelua liimaamalla leikattuja palasia kartongille. Tätä aloitettiin jo aikaisemmin ja kaikki olivat oikein innokkaita osallistumaan yhteiseen askarteluun.
Perjantaina jatkettiin salaisia puuhia.
Koko viikon on ollut varsin mainiot ulkoilusäät. On kivaa, kun pääsee taas tekemään hiekkakakkuja. Pihalla riittää tutkittavaa, kuten erilaisia hyönteisiä ja muuta mielenkiintoista 🐜🐝🕷️
Muistattehan maanantain perheillan, jota vietetään siis klo 16-17.30 välillä (saapuminen perheen oman aikataulun mukaan).
Tiistaina on sitten vuorossa yhteinen aamupala äideille ja Röllissä oleville lapsille.
Lämpimästi tervetuloa molempiin tapahtumiin 😊