Kuluneen viikon valtakunnallisena teemana on ollut Vasuista vauhtia varhaiskasvatukseen, jolloin olemme oppineet leikin kautta uusia taitoja. Oman ryhmämme teemana ovat olleet metsän eläimet, joihin olemme tutustuneet laulujen, liikunnan ja kädentaitoja harjoittelemalla.
Maanantaina lapset harjoittelivat värittämään eläin-värityskuvia vahaliiduilla. Upeasti lapset saivat väriä tarttumaan paperiin. Väritetyt ketut, karhut ja jänikset pääsivät taidenäyttelyyn Ruskometsän seinälle.
Tiistaina harjoittelimme hoivaamaan Maija-nukkea sairaala-leikissä. Maija oli tullut kipeäksi ja kaipasi lasten silitystä, nenän pyyhkimistä, kuumeen mittaamista yms. Yhteistyöllä saimme Maijalle paremman olon.
Keskiviikkona lapset toivat päiväkotiin omia pehmolelu eläimiään, joita hoidimme eläinsairaala-leikissä.
Torstaina lapset saivat pukea halutessaan karhupäähineet, kun lähdimme hiipimällä liikuntasaliin karhujen metsäretkelle. Salissa kävelimme polkua pitkin ja ryömimme tunnelin läpi. Musiikin tahdissa askelsimme karhuina leikkien ja pupuina hyppien.
Perjantaina lapset pääsivät kuulemaan ja ihmettelemään laulupiirtämistä, kun musiikin sanojen myötä piirustuspaperille ilmestyivät, siili, etana ja perhonen. Liikuimme lentävinä pöllöinä ja pomppivina pupuina.
Mukavaa viikonloppua! 🌤️
Seuraavan viikon keskiviikkona 9.9.2026 klo 17 järjestetään Ruskometsän huoltajailta. Tervetuloa! 💚










